tiistai 10. joulukuuta 2013

Lukuvinkki!

Olen hieman myöhässä tämän artikkelin kanssa, mutta luin itse tämän vasta lauantaina googletellessani, ketä pohjois-lappilaisia oli tällä kertaa pressan juhlissa.... Tuota tietoa en löytänyt, mutta mielenkiintoisen jutun, joka pistää nostamaan peukun ylös ja toivomaan parasta.


- Me voimme käsitellä multaiset juurekset, raaka poronliha ja kalat itse. Perinteisesti keskuskeittiöön tulee tukkujen kautta hankittua puolivalmista ruokaa. Esimerkiksi uuneista käytetään ajastus- ja matalalämpötoiminnot, Ahola sanoo.

Sodankylässä on riittävästi esimerkiksi kalastajia ja porotaloutta, jotta raaka-aineet saadan läheltä. Tällöin myös ruoanhankintaan käytettävä raha jää paikkakunnalle.
Artikkelin pointtina on siis se, että erilaisia valmistusmenetelmiä ja nykyaikaisten keittiölaitteiden koko kapasiteettia hyödyntämällä voitaisiin hyödyntää enemmän paikallisia raaka-aineita ja tehdä itse enemmän alusta asti. Miten mahtavaa olisi tarjota ruokaa, jonka alkuperän voisi tietää niin tarkasti ja joka olisi taatusti mahdollisimman tuoretta ja hyvälaatuista. Nyt hetken aikaa kouluruokalassa työssaoppimassa ollessani olen todella alkanut arvostaa sitä, että ruokaa laitetaan itse ihan alusta asti. Siksi toivon todella, että tämä muun muassa keskuskeittiöt mullistava prototyyppi lähtee toimimaan ja että kohta useammassa paikassa voitaisiin tarjota tuoretta lähiruokaa pakattujen vakuumivalmisteiden sijaan. Thumbs up!

Ps.

Täysin aiheeseen kuulumaton kuva, mutta niin hyvä päivän piristys. Itsenäisyyspäivän iltaa vietettiin hyvän leffan ja mitä kaapista löytyy-henkisten lämpimien voileipien kera.... koiran valvovan katseen alla. "Mä voin vartioida tuota sun leipää sillä aikaa kun käyt mutkan keittiössä."


1 kommentti: