maanantai 9. maaliskuuta 2015

¡HOLA!


Täällä Espanjassa olisi majailtu nyt 3 viikkoa ja vielä 6 viikkoa jäljellä. Tosiaan, tammikuussa tuli tieto että hakupaperit on menneet sen verta läpi että Barceló Monasterio vastaanottaa kaksi työharjoittelijaa. Äkkiä tukihakemuksia, passihakemuksia sun muita valmiiksi ja 15.2. aamulla klo 8.29 VR:n ah niin turvallisilla raiteilla kohti Helsinki-Vantaata, pari tuntia hengailua kentällä ja ensimmäinen ikinä ikinä ikinä kerta lentokoneessa, suoraam Barcelonaan. Barcelonassa majailimme yhden yön ja jatkoimme seuraavana päivänä matkaa bussilla pieneen Boltañan kylään noin 300 km pohjoisemmas Barcelonasta. Tähän mennessä matkallamme yksikään taksi- tai bussikuski ei ollut puhunut sanaakaan englantia.. :D

Barcelonassa lihakauppa

Työt aloitettiin 18.3. ja alku oli hyvin mielenkiintoinen, sillä toisella meistä ei ollut yhtään kielitaitoa alla ja minullakin vain yksi espanjan alkeiskurssi AMK:ssa ja yhtäkkiä pitäisi ravintolakeittiössä pärjätä ihmisten kanssa, joista suurin osa ei puhu sanaakaan englantia ja osa vain vähän. Onneksi kieli on alkanut tarttumaan nopeasti ja parin ihmisen kanssa pystyi alussa kommunikoimaan ranskaksi. Aloin opettelemaan sanastoa kirjoittamalla asioita muistiin ja kysemellä joka välineestä ja raaka-aineesta "What's this en español?" Tällä hetkellä pystyn jo seuraamaan espanjan kielistä keskustelua jonkun verran ja keittiössä ymmärrän ohjeistukset, vaikka en itse ko. lauseita osaisikaan muodostaa tai vastata kovin laajasti. On kuitenkin helpottanut työskentelyä ja ruokien nostoa huomattavasti :) Me kun ollaan nyt pari viikkoa hoidettu kahdestaan kallan puolta ja nostettu lauantainakin 152 ihmisen alut ja jälkkärit reiluun kolmeen tuntiin.

Galletas con leche - keksiä ja maitoa

Pari bongia

Yhden viikon alkuruoka - tonnikalaa, granaattiomenamelbaa, teriyakia, mansikkaa ja vihreää

Työajat ovat erilaiset kuin Suomessa. Tähän mennessä ollaan tehty vain 1/2 -vuoroa eli ollaan ensin töissä 10-16 ja tullaan siestan jälkeen 20-23 takaisin töihin. Tässä hotellissa henksu syö ruoan työvuoron aikana tai ennen iltaserviisiä, mikä minusta on ihan mukava piirre. On kiva kokoontua vielä yhteen ennen serviisin alkua. ^.^ Muutenkin Espanjassa ollaan tunnetusti yhteisöllisiä ja työtavat ovat hieman erilaisia. Pari kertaa on tullut ihan ääneen sanottua "en ikinä tekisi näin Suomessa". Myös raaka-aineet ovat hieman erilaisia, esimerkiksi voi ja margariinit lähes suolattomia (!!!!), kahvi täysin erilaista Suomeen verrattuna eikä leivonnassa tai juuri muussakaan käytetä desilitramittoja. Suomalaista marjapiirakkaa leipoessa piti hieman soveltaa kaikkien mittojen ollessa perinteisesti deseissä grammojen sijaan....

Vapaapäiviä on ollut kaksi viikossa, yleensä keskellä viikkoa tai alkuviikosta kun on selkeästi hiljaisempaa. Tällöin ollaan yleensä käyty tutustumassa lähialueen paikkoihin ja viime viikolla ekaa kertaa lähikaupungissa Aínsassa, jonne on alle tunnin matka kävellen. Kauppareissut ovat alusta asti olleet hauskoja ja ekalla reissulla taisikin pyörähtää lähemmäs tunti. Niin edullista ja niin paljon nähtävää jo pelkästään tavallisessa ruokakaupassa! Viini ja alkoholi ovat todella halpoja, punkku halvimmillaan 0,57e/l ja olut 0,3e tölkki. Suomessa ollessani en ollut innostunut espanjalaisesta leikkelepuolesta tai juustoista, mutta täällä ollessa on miunki mieli muuttunut. Jamon, iberico, queso de oveja............... omnomnom. Muutenkin espanjalainen ruoka on _hyvää_. Yksi välillä makuaistia häritsevä puoli on suolattomuus (jota kyllä tasapainotetaan noiden leikkeleiden ym. suolalla) ja makeus monessa ruoassa. Muutenkin makeita elementtejä käytetään myös pääruuissa hyvin paljon , kuten mansikoita, (kuiva)hedelmiä ja makeahkoja maitotuotteita.

Aínsassa kahvilassa plato de jamon ja cafe con leche

Aínsan kalatiski:



Iberico-makkaraa ja jamonia, patonkia, kovaa vuohenjuustoa (<3) ja brietä, pullo valkoviiniä ja vapaailta

Rosmariinia,villiyrttinä.

Yksi päivä käytiin pienellä eväsretkellä, kaupasta juustoa, leikkeleitä, patonkia ja juomaa mukaan ja reittimerkittyjä polkuja pitkin jonnekin korkealle Rio Araa myötäillen. Matkalla huomattiin, että metsässä kasvaa villinä rosmariinia, timjamia että salviaa. Ihan huikeaa!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti