maanantai 12. tammikuuta 2015

Sehän hurahti

Syksy nimittäin. Ja joulukin siinä samassa. Marraskuu meni aika pitkälti sairastellessa sekä välillä koulu-crossfit-työpaikka, joulukuu taas työpaikka-crossfit. Aikaa ei muka blogipäivittelylle löytynyt (?) vaikka varsinkin leipomispuolta tuli harrastettua myös kotipuolessa. Parasta lienee siis tiivistää syksyn kulku parhaisiin paloihin ja jatkaa uusilla jutuilla tästä eteenpäin. Syksystä pakko sanoa sen verta että on ilo katsoa, miten omakin ruokien esillelaitto on kehittynyt. Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään sitä, mitä sen toivoisin joskus olevan.... mutta pikkuhiljaa.

Annosruokien puolella jatkettiin meiningillä "mitäs te haluaisitte tehdä" ja integrointien merkeissä. Gluteenitonta ja maidotonta siis myöskin... itse tein jonkun verta jälkkäreitä, sillä tuntui siltä että niitä on keskimäärin tullut tehtyä kaikista vähiten.

Hillajäätelöä, sitruunakakku, hillanougat ja marinoidut hillat. Lisäksi leipäjuustoa kanelikermassa.
Maidoton integrointi, puolukkaa, suklaata ja vaniljaa. Puolukkajogurttisorbet, suklaabrownie, puolukkanougat, vanilja-vaahtokarkki ja puolukkamelba. 

Piimäpannacotta, lakkakeitto ja paahdettu valosuklaa.



Näiden lisäksi teimme valitsimiemme kolmen maakunnan ruokia, eli Ahvenanmaan, Kainuun ja ylläriylläri, Lapin maakunnan. Pidimme lyhyen esityksen kyseisen alueen ruokakulttuurista ja historiasta ja ohjasimme muuta porukkaa ruoanlaitossa. Myös kate oli asianmukainen, meidän ryhmällämme Lappi-teemainen.

Alkuruokana graavisiikaa, savuporoa, kylmäsavulohta, puikulasipsiä ja piparjuurikreemiä.
Annosruokien jälkeen aloitimme ensimmäisen vapaavalintaisen opintojakson, teemaruoat. Käytännössä siis tutustuimme eri maiden ruokakulttuureihin ja toteutuimme niiden ruokia. Näytön suoritimme järjestämällä kansainvälisen ruoan viikon Savonialla ravintolassa (ja hyvinhän se meni). Meidän ryhmän maa oli Ranska ja teimmekin ryhmälle 7 ruokalajin illallis-integroinnin.

Amouse bouche, keittiön tervehdys: aïoli, pernod-scampia ja marinoitua fenkolia.
Tutustuimme ainakin Kreikan, Ranskan, Espanjan, Kiinan ja Japanin ruokiin. Sushin valmistusta varten saimme työkseen Hanko Sushissa työskentelevän henkilön opettamaan meitä ja tuntui, että vihdoin niiden herkkurullien ja -palleroiden pyörittämisen jalo taito meni perille, aiemmat yritykset kun ulkonäöllisesti ovat olleet hieman puutteellisia......



Teemaruokien kurssin päätyttyä parin viikon työssäoppimiseen jatkui annosruokien kurssi vielä parin viikon verran yhdessä rinnakkain à la carte -ruoanvalmistuksen kanssa. Hyvää ruokaa siis tulossa vielä, stay tuned!


Kuvat: Juuso Mononen & Jenni Hovatov

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti