Haha alkaa tuo makean leivonnan tagi täyttyä uhkaavaan tahtiin, pitäisikö välillä kokeilla jonkun suolaisenkin pyöräyttämistä tai tehdä ihan ruokaa?
Kun on syntynyt joulupäivänä, kuuluu täytekakun leipominen jouluaatolle (jos ei ole niin etevä ja edeltäkäsin viisas, että ehtii tekemään kakkupohjan jo aiemmin pakkaseen), siitä huolimatta että kinkkua ja suklaata pursuaisi korvista ulos. No. Olipa noita onnittelun aiheita muitakin, joten kakun leipominen oli kaikesta jouluähkystä huolimatta perusteltua.
Pohjaksi kokeilin ekaa kertaa suklaakakkupohjaa, täytteiksi kehitin persikkaisen rahkatäytteen ja hennosti daim-suklaisen suklaarahkatäytteen. Raskaan joulumässyttelyn ja suklaakakkupohjan vastapainoksi keveää rahkaa ja raikasta persikkaa eikä liikaa kermaa purostuksiin - toimii! Kostutuksen hoidin vaniljamaidolla, koristelu yksinkertaisesti persikkaruusuilla ja spritsatuilla suklailla.
Täytekakkujen leipominen on itsellä jäänyt melkoisen vähälle, olisinkohan elämäni aikana tehnyt alusta asti kaksi vai kolme kakkua (kotona). Kesällä harjoittelussa ollessa sain kuitenkin hyviä neuvoja ja harjoitusta täytekakkujen tekemiseen, eikä niissä enää hirvitä mikään muu kuin tuo pohjan leikkaaminen. Miten kummassa pohjan osasia on niin vaikeaa saada suoriksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti